sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Matkaan lähden !

Noniiin, nyt on 15 tuntia aikaa lähtöön Helsingistä. Jos joku ei siis tiedä, niin olemme lähdössä USAn länsirannikolle Oregonin osavaltioon Portlandiin kolmeksi viikoksi. Matkan syynä on vierailu äidin puoleisten sukulaisten luona. Matkalla on myös tarkoitus viettää hyvä loma ja shoppailla ja nauttia elämästä.



Ilonan laukku ei oo vielä pakattuna (ei edes aloitettu), mutta sentään kaikki tuliaiset on ostettu. Toivottavasti ne muistuu mukaan. Toivottavaa ois myös, että kameran laturi tulee otettua, sillä muuten emme voi julkaista iki-ihastuttavia valokuviamme tällä.



Fiiliksistä sen verta, että olemme matkustamassa Islannin pääkaupungin Reykjavikin kautta, joka on ihan huisin mahtavaa! Harmi vain, että viivymme siellä vaivaisen tunnin, joka luultavasti kuluu juostessa päätä pahkaa seuraavan lennon lähtöterminaaliin. Meistä molemmat odottaa kauhulla lentokonetta, sillä kyseessä on Iceland's air ja se kuulostaa huolestuttavan heiveröiseltä. Mitään syytä ei siis ole odottaa omia televisioruutuja, joista saa valita omat ohjelmansa, joka on sinänsä harmi, koska aina ennen sellaiset on ollut. Mikä omituisinta, ruokaa ei tarjoilla koko lennon aikana, vaan siitä tulisi erikseen maksaa. Ai mitä, lentokoneruoastako? Ei ikinä. Positiivista on kuitenkin, että matka Helsingistä Seattleen vaihtoineen kestää vain 12 tuntia, joka on selvästi lyhyin kaikista kestämistämme lennoista.



Lisää julkaisuja tulee, kun olemme (toivottavasti) laskeutuneet turvallisesti Amerikan mantereelle ja saaneet hieman levättyä.



Siihen asti, näkemisiin !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti